Joulupukki ja noitarumpu

Katsoin joulun alla perinteisesti Mauri Kunnaksen samannimiseen kirjaan perustuvan Joulupukki ja noitarumpu. Elokuva on kuulunut lapsuuteeni - ja myös nuoruuteeni - tiukasti ja joka vuosi ennen joulua se on katsottava. Nyt aikuisuuden kynnyksellä arvostan elokuvaa entistä enemmän. Siihen liittyy tiettyä nostalgiaa ja lapsuudenkaipuuta - ehkä siksi valitsinkin sen analysoitavaksi.

Kuva: Mauri Kunnas 

Jos on jotenkin onnistunut välttämään tämän suomalaisen jouluelokuvan katsomisen joka joulu, niin seuraavaksi pieni ei-liikaa-paljastava juonen pätkä. Korvatunturilla ollaan vauhdilla jo valmistautumassa jouluun, ja Joulupukki sattuu olemaan flunssassa. Lentokone lennättää Joulupukin pajalle läjän kirjeitä, joiden seasta löytyy hyvin epäselvä lahjatoive, jonka allekirjoittajana on Vekara. Päähenkilöt Ville ja Noora yhdessä pukin kanssa lähtevät kyselemään lelupajan asiantuntijoilta, josko he ymmärtäisivät kirjeestä paljastuneen piirroksen päälle. Samaan aikaan kummia sattumuksia alkaa tapahtua Joulupukin ympärillä.

Elokuva herätti minussa siis vahvoja tunteita. Nämä tunteet olivat positiivisia, koska yhdistän elokuvan lapsuuteeni ja nautin sen katselemisesta joka joulu. Elokuvan aikana tunsin niin jännitystä, huvittuneisuutta kuin lapsenomaista riemuakin. Mauri Kunnas on onnistunut luomaan loistavan tarinan, joka pystyy ilahduttamaan suomalaisia vauvasta vaariin. Itseäni naurattaa vieläkin elokuvan huumori ja jaksan ihastella sen suloista visuaalista ilmettä, joka poikkeaa aika tavalla muista lastenelokuvista. Erilaiset yksityiskohdat ja niiden bongaaminen ovat myös ilahduttavaa puuhaa, ja monesti mieleeni on tullutkin, miten joku keksii niin paljon somia ja hauskoja yksityiskohtia. Elokuvan tunnelma on kodikas ja saa minut tuntemaan halua lähteä Korvatunturille välittömästi. Siinä on käytetty myös monenlaisia ilmaisukeinoja, kuten veikeiden hahmojen kasvojen ilmeet ja piirteet, äänitehosteet (jotka ovat ihan omaa luokkaansa) ja värimaailma, joka luo lämpimän tunnelman. Kunnaksen luoma visuaalinen maailma on myös oma ilmaisukeinonsa, sillä hänellä on aivan ainutlaatuinen tapa piirtää.

Juoni herättää paljon ajatuksia elokuvan aikana. Tuoltako Suomen Korvatunturi näyttää? Tuoltako legenda joulupukista on peräisin? Piirretyssä elokuvassa on selkeästi kuvattuna Suomen pohjoinen luonto lumihankineen, poroineen ja revontulineen. Se tuo esiin hienosti suomalaista tarunomaista kansanperinnettä, kuten joulupukin kylän asukkaineen ja shamaanin (Lapin noidan) noitarumpuineen ja loitsuineen. Elokuva sisältää jonkin verran faktaa, mutta paljon enemmän fiktiota. Se kuitenkin edustaa lapsellisuuksineen osittain minun Suomea - mystistä ja perinteikästä kotimaata.

Valitsin tämän elokuvan, koska koen sen olevan monipuolinen ja hyvä myös koulukäyttöön. Vaikka se onkin fiktiivinen ja piirretty, kertoo se paljon esimerkiksi suomalaisesta luonnosta ja kansanperinteestä, kuten aiemmin jo mainitsinkin. Näin ollen sitä voisi tarkastella muun muassa äidinkielen tunneilla kansanperinnettä tutkittaessa. Elokuvaa voisi myös käyttää hyväksi esimerkiksi äidinkielen ja maantiedon oppiaineet ylittävällä monialaisella tunnilla (uusi OPS), mikä yhdistäisi luonnon, tarinan ja kansanperinteen analysoinnin. Joulupukki ja noitarumpu on myös loistava käytettäväksi kuvataiteen tunneille - siellä voisi käsitellä muun muassa Kunnaksen piirtotyyliä ja 1990-luvun animaationtekoa kattavasti.

Jokaisessa tarinassa on myös oma opetuksensa. Tämän elokuvan opetus on ehkä se, että kaikilla asioilla on tapana selvitä, kuten shamaani Vekarallekin selviää, miksei Joulupukki ole koskaan vastannut hänen toiveisiinsa. Elokuvalla yritetään viestiä, ettei kannata tehdä mitään typerää, kuten shamaani teki - vain koska pukki ei ollut vastannut ja kyseessä oli loppujen lopuksi väärinkäsitys. Hän teki kärpäsestä härkäsen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Elokuva voisi opettaa koulussa oppilaille kärsivällisyyttä ja sen merkitystä - sekä sen, että itse Joulupukkikin voi olla erehtyväinen, kuten kuka tahansa.

Raportti taidemuseosta

Vierailimme viimeisellä demolla (16.12.) Jyväskylän taidemuseossa porukalla. En ollut aiemmin siellä käynyt ja ensivaikutelma oli mielenkiintoinen. Ovensuussa oli ihastuttava pieni myymälä täynnä kirjoja ja taidejuttuja. Graphica creativa -näyttely itsessään oli pieni ja kompakti täynnä mieltä kutkuttavia teoksia ja esillepanoja. Valitsin analysoitavaksi Tom Huckin puupiirroksen Brandy Bagheadin muodonmuutos. 

Mikä sinulle on taiteessa tärkeää? Kerro taidenäkemyksestäsi.

Minulle tärkeää taiteessa on viestin välittäminen. Parhaita taideteoksia ovat ne, joista välittyy joku syvällisempi viesti ja merkitys. Liian abstrakteista teoksista en niin paljoa välitä, mutta kauneushan on katsojan silmässä. Taiteen täytyy olla puhuttelevaa ja parasta on, jos teokseen voi samaistua. Sen pitää herättää tunteita ja mielipiteitä. Näkemykseni taiteesta on kuitenkin sillä tavalla laaja, että lähes kaiken voi mieltää taiteeksi. Eri asia on käsittelemmekö asioita päässämme taiteena vai emme.

Mikä on ensivaikutelmasi teoksesta? Mitä näet teoksessa?

Ensivaikutelmani teoksesta oli sekava ja vastenmielinen. Se herätti minussa paljon negatiivisia tunteita, sillä heti kuvasta silmään pisti muun muassa suolistettu kissa. Ensimmäisenä tuli mieleen, että tällaisia irvokkaita ja ehkä jopa pelottavia kuvia voisi nähdä esimerkiksi huvipuistojen kummitusjunissa. Tämä teos herätti minussa kaikista eniten tunteita, minkä vuoksi se jäi parhaiten mieleen ja valitsin sen analysoitavaksi. Tunsin oloni epämukavaksi sen edessä. Teoksen ihmisten vastenmielisen vääntyneet kasvot pinttyivät hyvin mieleeni.
  Näen teoksessa paljon erilaisia yksityiskohtia, joista voi päätellä yhtä sun toista. Ensimmäisessä kuvassa on kuvattuna queen-rintanauhasta päätellen kuningatar, jota kaksi kypäräpäistä miestä kantaa juhlakorokkeella. Kuningattarella on seipäässä vihanneksia sekä sylissä ruusuja ja kani. Taustalla näkyy pienellä ihmisiä, jotka aivan kuin protestoisivat tätä vastaan. Joku kantaa pientä kylttiä, jossa lukee skank. Tällä tarkoitetaan alaluokkaista "roskaväkeä", ja sanalla viitataan usein nimenomaan naisiin. Tästä voi siis päätellä, että kuvassa oleva pelottavakasvoinen kuningatar ei ole toivottu taikka pidetty henkilö.
  Toisessa kuvassa on meneillään jonkinlainen operaatio. Siinä näkyy juurikin suolistettu kissa, irtoneniä, silmiä ja hoitohenkilökuntaa. Kuvan alareunassa on selkeästi potilas, jota muut operoivat ja osoittelevat erilaisilla vaarallisen näköisillä välineillä. Potilaskin näyttää olevan valmiiksi kuollut. Kuvan tunnelma on todella ahdistava ja sekava. Siitä välittyy kuolemaa, hulluutta ja väkivaltaa.
  Kolmas teoksen kuvista jatkaa samalla oudolla linjalla edellistenkin kanssa. Kuvassa näkyy taitoluistelija, jolla on linnunnokka ja kädessä Kentucky Fried Chickenin kanasanko. Kuvan alareunassa on nokkaan sonnustautunut mies, joka pitelee kädessää kylttiä. Kyltissä lukee "Finger lickin´ good", joka sattuu olemaan KFC:n mainoslause.

Miten taiteilija käyttää värejä, muotoja ja sommitelmaa?

Teos on mustavalkoinen, joten väreillä taiteilija ei ainakaan ole hirveästi leikitellyt. Mustavalkoisuus toki tekee teoksesta ehkä vaikuttavamman ja luo sille ominaisen kammottavan tunnelman. Teos itsessään koostuu kolmesta eri paneelista. Nämä paneelit kuvaavat luultavasti osia tarinasta, joka teoksesta muodostuu. Ne selkeyttävät muuten ensivaikutelmaltaan sekavaa kuvaa paljon. Huckin käyttämät muodot teoksessaan ovat realistisia - ihmiset ovat ihmismäisiä eikä abstrakteja. Ihmisten kasvojen piirteet ovat kovia, mikä tekee niistä karmivia. Sommittelu kertoo ja selkeyttää myös osaltaan teoksen tarinaa. Ensimmäinen paneeli on sommiteltu vasempaan reunaan, jotta katsoja tajuaisi sen olevan tarinan aloitus. Tarina etenee siis länsimaiseen tapaan vasemmalta oikealle. Keskellä teosta sijaitsee kaikista huomiota herättävin kuva, mikä puolestaan herättelee katsojan kummastuksen ja mielenkiinnon. Tarkkoja yksityiskohtia on sommiteltu pitkin teosta, joten se vangitsee katsojansa tarkastelemaan sitä pidemmäksi aikaa.

Tulkitse teosta oman tietämyksesi ja mielikuvituksesi mukaan.

Teoksen nimi Brandy Bagheadin muodonmuutos viittaa jonkinnäköiseen muodonmuutokseen. Aluksi teoksen tarinaa oli vaikea hahmottaa, sillä en saanut oikein kiinni keskimmäisen kuvan tarkoituksesta. Mietittyäni ja tarkasteltuani hetken teoksen yksityiskohtia, tajusin ensimmäisen kuvan naisen kokevan muodonmuutoksen kuvan aikana. Ensimmäisen kuvan "kuningatar" saattaa olla myös jonkin kauneuskilpailun voittanut nainen tai kuka tahansa, jota taustalla olevat joukot arvostelevat. Keskimmäisessä kuvassa naiselle tehdään raakoja kirurgisia toimenpiteitä, joista ei verta ja suolenpätkiä kirjaimellisestikaan puutu. Kolmannessa kuvassa naiselle on tehty muodonmuutos ja hän muistuttaa kanan ja ihmisen sekoitusta. Hänellä on mitali kaulassaan ja yleisö näyttää hurraavan taustalla. Kyltti "Finger lickin´ good"  saattaa viitata naisen "parantuneeseen" ulkonäköön muodonmuutoksen ja operaatioiden jälkeen.
  Teos kuvaa siis käsittääkseni hyvin puhuttelevalla tavalla muiden ihmisten hyväksyntää ja kirurgisia toimenpiteitä, kauneusleikkauksia. Teoksen nainen hakee hyväksyntää muilta ja tahtoo samaan muottiin kuin muutkin. Hän valitsee radikaalin tavan sopeutua, eli päättää muuttaa ulkonäköään leikkauksilla. Lopputulos on mielestäni karmea, mutta kuvaa mainonnan ja yhteiskunnan luomia paineita ulkonäköä kohtaan. Viittaukset pikaruokaketju KFC:hen luultavasti symboloivat mainonnan ja valtakulttuurin vaikutuksia ja julmuutta. Niillä voidaan ottaa myös kantaa ketjun olemassaoloon ja toimintaan. Keskimmäinen kuva symboloi mielestäni hyvin kauneusleikkausten karua ja turhamaista luonnetta. Ihmiselle tehdään jotain sellaista, mitä ei tarvitsisi ja kehoon laitetaan aineita, jotka eivät sinne kuuluisi. Kuvan raakuus saa katsojan miettimään syvällisemmin, mistä koko asiassa on oikeastaan kyse. Se viestii kauneuskirurgian olevan bisnestä, joka hyväksikäyttää ihmisten epävarmuutta itsestään ja valtakulttuurin muotisuuntauksia. Teos käsittelee hyvin tällä hetkellä pinnalla olevia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Kyseistä teosta pääset tarkastelemaan tästä.

Flanööri

Valitsin flanöörini tehtäväksi samalla reissulla, kun matkustin Prahaan heti joululoman alussa. En ollut koskaan käynyt kyseisessä kaupungissa, joten se sopi täydellisesti tehtävänantoon. Vaikken todellakaan ollut yksin kaupungissa (turistisesonki parhaimmillaan joulumarkkinoiden takia), pystyin keskittymään tehtävään loistavasti, sillä uutta nähtävää oli hurjasti ja tahdoin ottaa kaiken mieleeni talteen.

Mitä näin?

Aloitimme erään päivän "turistikierroksemme" Kaarlensillan kupeesta. Sillan lähellä sijaitsee John Lennon -seinäksi nimetty seinä, johon turistit ja paikalliset saavat käydä maalaamassa ja piirtämässä, mitä mieleen juolahtaa. Astellessani seinän luokse näin paljon sekasotkua ja kirkkaita värejä. Seinästä ei alkuun erottanut edes mitään, se oli vain sotkua. Mitä tarkemmin ja lähempää sitä tutkaili, erottui monia pieniä taideteoksia ja tervehdyksiä. Teosten meri jatkui monien metrien päähän ja kun näki yhden teoksen, huomasi myös toisen. Seinä alkoi näyttää kauniilta, kun sitä tuijotti pidempään. Sen värimaailma loi hauskan ja jopa ristiriitaisen kontrastin Prahan vanhojen kiviseinien ja mukulakivikatujen kanssa. Tietysti bongasin taideteosten keskeltä pienen sympaattisen joulukuusen, joka ilahdutti joulumieltäni suunnattomasti.

Matka jatkui Kaarlensillalle, joka kannatteli vanhoilla perustuksillaan monen monta turistia. Näin eri näköisiä ihmisiä, patsaita ja joen. Näin myös vanhaa arkkitehtuuria ja isoja joutsenparvia kellumassa kylmässä joulukuisessa vedessä. Sää oli harmaa, vaikka auringon piti paistaa. Kaupunki näytti utuiselta, kun kauemmas katsoi - aivan kuin unessa. Ilma oli sen verran kostea ja sumuinen, että se loi ympäristöön unenomaisen vaipan.
  Tavallisten turistien lisäksi silmääni osui sillalla katukauppiaita ja kerjäläisiä. Siellä myytiin niin maalauksia, piirustuksia, lasten rihkamaleluja ja koruja. Kerjäläiset olivat surullista nähtävää. Eräskin mies istui maassa koiransa kanssa pidellen lippistä esillä, jos joku sattuisi heittämään kolikoita.
  Sillan vanhat patsaat taas olivat mielenkiintoista nähtävää. Ohitettuani patsaita ja katseltuani niitä hetken tajusin, että ne kaikki esittivät kristinuskoon liittyviä henkilöitä, pyhimyksiä tai Jeesusta. Näin kristinuskon symboleita siellä täällä. Vaikka patsaat itsessään olivat tummia, olivat tietyt kohdat niistä kullan värisiä. Tämä johtuu siitä, että ihmiset käyvät koskettamassa patsaita näistä kohdista - en tosin tiedä miksi, ehkä hyvän onnen tai niiden "pyhyyden" takia.

Joki näytti hyytävän kylmältä. Päidemme yli lenteli lokkeja jatkuvasti ja myös joutsenet olivat viihdyttävää katseltavaa, kun ne yrittivät saada ruokaa joenrannan lähellä olevilta ihmisiltä. Ihmisten kasvot olivat suurimmilta osin iloisia, hämmästyneitä ja ihastelevia. Monella oli kamera tai kännykkä esillä, jotta kaiken uuden nähtävän voisi tallentaa niihin. Niin myös minulla.
  Kaarlensillan ylitettyäni jatkoin matkaa kohti Vanhaa kaupunkia, jossa joulumarkkinat sijaitsivat. Kävelin kapeita mukulakivikatuja, joilla liikenne vilisi hurjana ja turistit puikkelehtivat sinne tänne. Näin matkalla paljon vanhoja rakennuksia, jotka ulkonäöstään päätellen oli rakennettu vuosisatoja sitten. Saapuessani aukiolle, ensimmäisenä silmääni pisti valtava koristeltu joulukuusi. Kuusen valot välkkyivät ja suuret pallot, rusetit ja köynnökset kimalsivat kilpaa pitkänkin matkan päähän. Seuraavana havaitsin suuren määrän ihmisiä - osaksi paikallisia ja osaksi turisteja. Pieniä ja suuria myyntikojuja ympäröi valtavat ihmismäärät, eikä heidän takaa meinannut aluksi edes erottaa, mitä kojut myivät. Joulutunnelma oli silmin nähtävissä, kun hymysuiset ihmiset kävelivät kojulta kojulle ja ihailivat suurta kuusta.

Mitä kuulin?

Lähestyessäni aamupäivällä Kaarlensiltaa kuulin ihmisistä kantautuvan puheensorinan, lokkien ja liikenteen ääniä. John Lennon -seinän luona ei ollut paljoa väkeä, joten siellä oli huomattavasti rauhallisempaa. Sillan täytti kuitenkin iloinen jutustelu ja joen veden liikehdintä humisi taustalla hiljaa. Autojen ja raitiovainujen äänet kaikuivat jokea pitkin toiselta sillalta, muttei häiritsevästi. Erotin siltaa kulkiessani monia eri kieliä - vastaan tuli niin kiinalaisia, ranskalaisia, brittejä ja itse paikallisia. Oli vaihteeksi mukavaa, kun ei ymmärtänyt kaikkea kuulemaansa ja sai olla aivan kuin rauhassa ihmisvilinän keskellä.
  Matkan jatkuessa sillalta kohti joulumarkkinoita liikenteen äänet yltyivät. Kenkäni kopisivat vanhoja mukulakiviä vasten. Ihmisten puheensorina voimistui taas, mitä lähemmäs markkinoita pääsin. Erotin puheen ja hälinän seasta myös musiikkia. Joulumarkkinoilla tietysti soi joululaulut, mikä loi ihanaa tunnelmaa torin vilskeeseen. Vanhanmalliset kassakoneet lauloivat markkinoiden kojuissa, kun ihmiset ostivat tuliaisia ja joululahjoja sekä maistiaisia tsekkiläisistä perinneruuista ja -juomista. Kuulin ihmisten taas puhuvan monen montaa kieltä, enkä kauhean montaa kertaa suomea kuullut. Markkinoilla oli myös lava, josta alkoi kuulua yhtäkkiä livemusiikkia.

Mitä tunsin, maistoin, haistoin?

Koko "turistikierroksen" ajan tunsin positiivista hämmästystä uusista nähtävistä. Kaarlensillan näkymät saivat minut tuntemaan itseni pieneksi ihmiseksi suuressa maailmassa - ihmispaljous, suuri joki ja valtava tuntematon kaupunki levittäytyivät suoraan edessäni. Kerjäläiset sillalla saivat oloni epämukavaksi ja surulliseksi, mutta nämä tunteet eivät onneksi kauaa kestäneet. Tunsin ihollani myös joulukuisen kylmyyden ja kosteuden. Saapuessani joulumarkkinoille minut valtasi onnellinen mielihyvän tunne. Olen suuri joulufani ja näky suuresta kuusesta, koristelluista kojuista ja joululauluista lämmitti mieltäni suuresti. Tunsin itseni kuin pikkulapseksi.
  Flanöörini aikana ehdin maistaa Prahan kostean ilman lisäksi paikallista hehkuviiniä, joka lämmitti mukavasti flunssaista kurkkuani. Hehkuviinissä maistui mukavasti jouluiset mausteet, kuten anis, appelsiini ja kaneli. Samalla reissulla tuli maistettua myös trdelník-leivoksia, jotka ovat todella suosittuja turistien kesken Prahassa, mutta eivät kuitenkaan ole alkuperältään edes tsekkiläisiä. Leivos maistui vähän kuin suomalaiselta korvapuustilta kevyemmällä rakenteella. Höyryävä vastapaistettu trdelník sisälsi niin sokerin, kanelin kuin pähkinöidenkin hienoista makua. Ja nämä maut kelpasivat lähes tunnin kävelyn jälkeen.

Kaarlensillalla haistoin lähinnä vain kostean ilman (osittain säästä ja osittain joesta johtuvaa), mutta mitä lähemmäs joulumarkkinoita kävelin, sitä enemmän tuoksuja erotin. Tietysti matkan varrella nenääni pisti pakokaasujen ja tupakan haju, mutta ne eivät taida olla edes mainitsemisen arvoisia. Joulumarkkinoilla oli valloillaan monenmoisia tuoksuja - joulukuusi, leivokset, paistetut mantelit ja hehkuviinit. Markkinoilla pyöriteltiin myös monessa kojussa vartaissa isoja kimpaleita sianlihaa, joista lähti huumaava tuoksu nälkäisen turistin nenään. Tarjolla oli myös tsekkiläisiä makkaroita ja oluita, jotka pistivät myös omat ominaisuutensa peliin ilmassa leijuvaan aromiin. Flanöörini oli monien tunteiden, nähtävyyksien, hajujen ja äänien yhdistelmä, ja onnistuin kokemaan paljon eri aisteillani tämän aikana. Varsinkin ulkomaille tai uuteen paikkaan mentäessä aistit terävöityvät ja huomaa paljon sellaisia asioita, joita ei tavallisessa ympäristössään huomaisi.

Päiväkirja

21. lokakuuta 2016

Tänä perjantaina koitti ensimmäinen kuvataiteen demo yliopistossa. Olin odottanut kurssin alkamista jännittyneenä, mutta enemmänkin innoissani. Ensimmäisen demon teemana oli savityöt ja ensin meidän täytyi muovailla savesta jotain, joka kuvasi sen hetkisiä tuntemuksia kuvataiteen kurssista. Sen kummempia ohjeita ja suuntaviivoja ei annettu, ja itselläni meni ainakin tovi miettiessä, mitä muovailisin. Aihe tai tässä tapauksessa sen puuttuminen oli kuitenkin hyvä asia, sillä itse sain luovuuteni kukkimaan ja kaikkien töistä tuli hyvin erilaisia ja persoonallisia. Tätä olisi hyvä myös itse kokeilla tulevaisuudessa luokan kanssa. 

Vaikka vapaat kädet aiheen suhteen aiheuttivatkin päänvaivaa, sain luotua savesta kukan. Kukka kuvasi kenties vuosia sitten puhjennutta innostustani kuvataiteeseen. Tulevan opettajuuteni kannalta tämä kokemus oli hyvä, sillä uskalsin astua mukavuusalueeni ulkopuolelle ja ymmärsin, että savesta muotoilu on mukavaa ja hyvin luovaa työtä. Työ oli helppo palauttaa alkupisteeseen, jos jokin meni pieleen. Savi on hyvä ja kätevä aines käytettäväksi alakoulussa kuvataiteen tunneilla monipuolisuutensa ansiosta. Se opettaa myös lapsille kolmiulotteisuutta. Toinen savityöni oli halloween-naamio, josta valitettavasti en muistanut ottaa kuvaa. Kaiken kaikkiaan kurssin ensimmäinen työ vahvisti käsitystäni muotoilukyvyistäni ja siitä, kuinka hyödyllistä savimuotoilu on kuvataidetta opetettaessa. 


28. lokakuuta 2016

Tällä demolla teimme animaation pienryhmässä. Ryhmääni kuului Meeri ja Moona ja teimme animaation lego-hahmoilla. Animaation tekeminen on minulle jonkin verran tuttua, sillä yläasteella teimme kerran sellaisen, mutta iMotion- ohjelma oli ihan uusi minulle. Onhan tekniikka jo seitsemässä vuodessa ehtinyt kehittymään hurjasti.
  Organisoimme hieman kuka tekee mitäkin - minä kirjoitin käsikirjoituksen ja toimin virallisena valvojana, Meeri ja Moona kuvasivat ja liikuttivat rekvisiittaa tarvittaessa. Yhdessä editoimme tuotoksemme ja hauskahan siitä tuli. Koko prosessi oli hilpeä, mutta opettavainen. Animaation tekemisestä olisi paljon hyötyä tulevaisuudessakin oman luokan kanssa. Se opettaa ryhmätyö- ja organisointitaitoja sekä haastaa oppilaiden luovuutta taas eri tavalla kuin paikallaan pysyvien kuvien piirtäminen. Animaatiot ja niiden helppotekoisuus ovat myös nykyaikaa, mitä pitäisi myös hyödyntää. Kuvataiteen opetuksen tulee olla nimenomaan monipuolista, ja sellaista muun muassa animaatiot ja elokuvat siitä tekevät. Ja koska mekin olimme niin lapsenomaisen innoissamme aiheesta, niin mikseivät lapsetkin olisi!
  Mielestäni työmme sujui hyvin ja opimme paljon animaatiosta, kuvakulmista ja tehosteista. Tekeminen vahvisti myös jo olemassa olevaa kiinnostustani tietokoneilla räpeltämistä kohtaan kuvataiteen parissa. Aivan täydellinen ensimmäisestä elokuvastamme ei tullut, mutta harjoitus tekee mestarin!


4. marraskuuta 2016

Vastavärit ja niillä leikitteleminen olivat tämän päivän aiheena kuviksessa. Valitsin päivän väreikseni sinisen ja oranssin. Sävyjen sekoittaiminen ei ollutkaan niin helppoa kuin muistin, enkä värien loppuessa meinannut millään saada täysin samaa sävyä aikaiseksi.

Värien sekoittelun ja vastavärien opettaminen on tärkeää. Vastavärit vaikuttavat kuvien ja miksei myös arkisten asioiden, kuten vaatteiden, visuaalisuuteen. Värien yhdistelmät voivat joko korostaa hyviä tai huonoja puolia. Värien sekoittamistakin on tärkeä harjoitella, sillä kaikki lapset eivät tiedä, että ainoita päävärejä ovat sininen, punainen ja keltainen ja loput värit syntyvät yhdistelemällä näitä värejä ja niiden yhdistelmiä. Maalien sekoittaminen on hyvä konkreettinen tapa opettaa eri värien synty.
   Mitä olisin tehnyt toisin? Olisin maalannut työni ruskean tausta ensin tarpeeksi täyteen oranssi ja sen jälkeen vasta maalannut vaaleansiniset ja tummansiniset pallot täyttäen koko paperin. Tajusin myös jälkikäteen, että maaleja olisi kannattanut sekoittaa reilumpia eriä, jotta erisävyisiltä lopputuloksilta olisi vältytty. Kuitenkin tämä valmisti hyvin tulevaa opettajuutta varten, sillä lapsilla saattaa olla hyvinkin samankaltaisia ongelmia maalien käytön kanssa. Ymmärsin ja muistin myös virheestäni, että kuvanteon eri vaiheet olisi pitänyt tehdä juuri päinvastaisessa järjestyksessä työssäni - vaaleimmasta tummimpaan.



11. marraskuuta 2016

Marraskuun alku, ja olin jo joulutunnelmissa. Sen voi nähdä tämän päivän demolla tekemästä työstänikin. Alustimme "paperisilppu"-työtä jo edellisellä viikolla maalaamalla papereita vastavärien eri sävyillä. Valitsin työhöni vihreän ja punaisen, jotka sattuvat olemaan myös jouluisia värejä. Valitsin tosin väärän punaisen, sillä sekoittelin kylmän sävyistä punaista lämpimän sijaan. Lopputuloksesta tuli kuitenkin raikas eikä ollenkaan niin paha, mistä opin ettei kaavoihin kannata kangistua.
  Paperin silppuaminen oli rentouttavaa, mutta liimaaminen taas hermoja raastavaa. Aluksi työni näytti hyvin abstraktilta, mutta loppujen lopuksi kuva selkeni. Oli palkitsevaa nähdä päänsisäinen mielikuvani konkreettisesti paperilla. Tämä oli hauska kuvanteon tekniikka, vaikkakin aikaa vievä. Tällaisella tekniikalla on hyvä opettaa lapsille, ettei kuvataide ole aina kynällä piirtämistä tai siveltimellä maalaamista. Venyin myös itse omalta mukavuusalueeltani ulos tässä työssä, sillä olen aina pitänyt lyijykynällä työskentelyä luontevimpana. Huomasin kuitenkin, että olen kyvykäs muihinkin tekniikoihin. Ei ole mitään syytä nyt, miksen uskaltaisi kokeilla opettaa tätä tulevaisuudessa lapsillekin.


25. marraskuuta 2016

Olin edelliseltä demolta pois, mutta sain kirittyä muita onneksi hyvin. Ajattelin ensin, että tämä työ veisi taas aikaa ja hermoja, mutta päinvastoin. Teimme mustavalkoisen luokkakuvan seinälle selfieistämme. Muokkasimme kuviemme kontrastia ja valotusta ja lopuksi muutimme kuvat mustavalkoisiksi, jotta tummat ja vaaleat kohdat erottuisivat selkeästi kahdeksi eri alueeksi.

Tulostetusta omakuvasta leikkasin mustat kohdat pois ja töpöttelin aukkojen läpi mustaa maalia valkoiselle pohjalle. Jos nyt saisin tehdä toisin, valitsisin itsestäni hieman suuremman ja tarkemman kuvan, sillä näin olisin saanut hienomman lopputuloksen. Olen kuitenkin tyytyväinen työhöni, sillä en aiemmin ollut tehnyt aivan samanlaista samalla tavalla. Tämäkin oli mukava uusi asia, joka vahvisti luottamusta itseeni kuvataiteen parissa.
  Tämä olisi lapsille hyvä tarkkuutta harjoittava ja varjoja ja valoja erottava tehtävä. Tosin pienten lasten kanssa terävällä puukolla näpräily saattaisi olla vaarallista. Tällä työllä voisin kuitenkin tulevaisuudessa opettaa varjon ja valon sekä kontrastin merkitystä kuvassa.


2. joulukuuta 2016

Olen aina ollut varmimmillani käyttäessäni lyijykynää piirustuksissa. Tänään demolla kuitenkin otin taas askeleen kohti tuntemattomampaa ja käytin hiiliä ja eri värisiä kuivapastelliliituja. Nämäkin ovat tuttuja välineitä, mutta harvemmin olen niitä käyttänyt. Hiili ja kuivapastelliliitu ovat kuitenkin erinomaisia välineitä käytettäväksi lasten kanssa ja erilaisia verrattuna lyijykynään tai vaikkapa vahaväriliituihin.
  Ensimmäinen tehtävämme oli piirtää kahdeksassa minuutissa kuva, joka ilmentäisi tuntemuksiamme nyt kurssin loppuvaiheilla kuvataiteesta. Mieleeni tuli heti hymyilevä suu. Täydensin suuta nenällä, leualla, hiuksilla ja kaulalla. Mittasuhteet eivät oikein onnistuneet mielestäni, mutta tykkäsin hiilen helposti leviävästä ominaisuudesta, kun varjostin kuvaa.

Toinen tehtävämme oli harjoitella ihmisvartalon piirtämistä eri asennoissa ja eri välineitä käyttäen. Yksi meistä meni malliksi ja pysytteli kahdeksan minuuttia samassa asennossa, kun muut piirsivät häntä. Käytin lyijykynää ja kuivapastelliliituja. Olin taas epävarmalla alueella, sillä olen tottunut piirtämään yleensä ihmiskasvoja ja tuntenut vartalon piirtämisen haastavaksi. Lisäksi olen hyvin tarkka tällaisissa töissä ja pastelliliidut vaikeuttivat tarkkuutta. Ymmärsin ja opin paremmin työn eri vaiheet tätä tehdessä. Mittasuhteet täytyy saada kuntoon ennen pikkutarkempia vaiheita.


9. joulukuuta 2016

Tänään harjoittelimme painotekniikoita. Itse käytin työssäni syväpainografiikkaa ja inspiroiduin jälleen kerran joulusta. Piirsin kuvan lyijykynällä ja siirsin sen muovipohjalle, johon kaiversin ääriviivat. Muovipohjan päälle pyöriteltiin maalia, pohja ja palanen paperia laitettiin painokoneen alle ja voilà, painotyö oli valmis.

Suurimpaan osaan töistäni olen tyytyväinen, vaikkei maalin painaminen toiminut ihan ajatuksen lailla. Punainen maali mustaa taustaa vasten ei ollut hyvä idea, sillä kuusien ääriviivat erottuvat heikosti, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Valitsisin toiselle punamaaliselle kortille vaaleamman taustan, jos nyt saisin tehdä jotain toisin. Samoin kävi valkomaaliselle työlle vaaleaa taustaa vasten.
  Mielestäni tämä on hauska työ toteutettavaksi tulevaisuudessa lasten kanssa, vaikka vaatiikin jonkin verran tarkkuutta. Lapset oppivat tässä kuitenkin muutakin kuin piirtämistä ja painotekniikka on kätevä ja hienon näköistä onnistuessaan. Työssä on monta eri vaihetta, kuten aiemmin jo mainitsin, mikä tekee prosessista monipuolisen. Tekniikkaa käytettäessä saadaan myös monistettua sama kuva monta kertaa, mikä ei välttämättä kovin helposti onnistuisi esimerkiksi pelkällä lyijykynällä tai maalilla.
  Kävimme tänään myös läpi esimerkiksi kuvataiteen merkitystä opetussuunnitelmassa, oppimistoimintaa käytännössä sekä sitä, mitkä tekijät vaikuttavat kuvataiteen tehtävän suunnitteluun. Minusta erittäin hyvä pointti oli se, ettei kuvataide ja sen erilaiset työtavat saisi "kuivettua". Kuvataiteen täytyy pysyä myös ajan tasalla, kuten muidenkin aineiden. Materiaaleja ja työtapoja tulee käyttää opetuksessa mahdollisimman monipuolisesti.


16. joulukuuta 2016

Haikeaa, viimeinen kuviksen demo! Tällä kertaa meidän piti muotoilla kolmiulotteinen tuoli ottaen mallia jostain jo olemassa olevasta suunnittelijan tuolista. En aluksi oikein tiennyt, mistä lähteä liikkeelle, sillä työn aihe ja materiaalit olivat hieman vieraampia itselle.

Päätin käyttää "kanaverkkoa", rautalankaa ja kuumaliimaa. Päällystin tuolin vielä mustalla ja valkoisella kankaalla. Ensimmäinen ongelma koitui siitä, miten saisin tuolin pysymään pystyssä. En meinannut millään saada luotua sille jalkoja, jotka pitäisivät sen pystyssä tai edes pysyisivät kiinni. Onneksi pohdiskelimme tätä yhdessä ryhmässä ja löysin ratkaisun. Jos nyt saisin tehdä toisin, tekisin työn hieman tarkemmin paremman lopputuloksen toivossa.
  Tämä työ tutustutti minut paremmin kyseisten materiaalien käyttöön. Muotoilu rautalangasta ja verkosta oli aivan erilaista kuin savesta, enkä ennen hirveästi ollut niistä muotoillutkaan. Tämä ei olisi ehkä ihan nuorimpien oppilaiden työ koulussa, sillä tämä vaatii tarkkuutta - pistin itseäni leikatulla verkolla ja rautalangalla monen monta kertaa. Työ oli kuitenkin mielenkiintoinen ja se opettaisi lapsille taas jälleen kerran kolmiulotteisuutta ja tutustuttaisi heidätkin eri materiaalien maailmaan paremmin.
  Demon loppupuolella poistuimme luokasta Jyväskylän taidemuseoon, josta kirjoittelenkin myöhemmin. Kaiken kaikkiaan kurssi oli todella hyödyllinen ja uusia näkökulmia avaava, etenkin oman tulevan opettajuuden kannalta!

Kuvataiteen oppimiskokemuksia lapsuudesta tähän päivään

Olen aina ollut innostunut piirtämisestä ja itsensä ilmaisusta kuvin. Piirsin alkeellisia tikku-ukko-kuvia perheestäni ja muista tutuista (myös porkkanoista ja punajuurista) jo noin kolmen vuoden iässä. Esikouluun mentyäni innostuin piirtämisestä vielä enemmän. Siellä minulla oli paljon kavereita, jotka tykkäsivät myös piirtää, joten se kannusti eteenpäin. Opettelimme ja otimme mallia välillä toisiltammekin. Muistan sen, että noin kuuden vuoden ikäisenä siirryinkin tikku-ukoista ihmismäisempien hahmojen piirtämiseen. Myös värittämiseni tarkentui, enkä väritellyt enää niin paljoa reunojen yli. Esikoulussa oli luovuuteen kannustava ilmapiiri, ja usein vapaa-ajat käytimmekin mieluusti piirrellen. Piirtäminen oli muutenkin tärkeä ilmaisun keino tuolloin, kun en osannut vielä kirjoittaa pitkiä lauseita. Monesti piirsin itse tarinoita ja kerroin niitä vanhemmilleni ja pikkusiskolleni. Piirretyt kuvat korvasivat näin sanat. 

Piirustukseni noin kuusivuotiaana.

Piirtelin muutenkin paljon pienenä, myös kotona vapaa-ajalla. Minulla oli monia piirrustusvihkoja, taiteilin usein legendaarisella Paint-ohjelmalla tietokoneella ja maalailin mielelläni vesiväreillä. Kuvataiteen tunnit olivat alakoulussa lemppareitani, vaikka aiheet saattoivat olla välillä yksitoikkoisia ja vuodesta toiseen samankaltaisia. Opin kuitenkin monia tärkeitä asioita - kärsivällisyyttä, luovuutta ja varmuutta siitä, että osasin ainakin omalla tavallani piirtää. Siirryin kaksiulotteisista kuvista kolmiulotteisiin, opin käyttämään värejä paremmin hyödyksi ja tekemään joka vuosi lumihiutaleita silkkipaperista luokan ikkunoihin ennen joulua. Kuviksen tunneilla oppi myös yhteistyötä, sillä lähes kaikilla tunneilla vierustoverin kanssa keskustelu oli sallittua. Autoimme, ihmettelimme ja kokeilimme usein yhdessä. 

13-vuotiaana olin jo niin lujasti kiinnostunut kuvataiteesta, että aloitin kansalaisopistossa kuvataidekoulun. Siellä opin taas paljon kaikkea uutta ja hyödyllistä, kuten uusia tekniikoita, lyijykynätöiden varjostamista sekä erilaisten maalien ja muiden materiaalien käyttöä. Eritoten lyijykynätöiden varjostamisen oivalsin kuvataidekoulun aikana ja harjaannuin siinä kovasti. Alunperin taitoni töiden varjostamisessa olivat aika heikot, enkä hahmottanut varjojen tekemistä tai ylipäätään tehnyt niitä hirveästi piirtäessäni lyijykynällä. Tämänkin asian oppiminen vaati sen, että otin mallia joltain muulta - kuvataidekoulun opettajalta ja kaveriltani siellä. Kävin koulua pari vuotta, kunnes opettaja vaihtui, samoin kuin ryhmän opiskelijat vaihtuivat itseä paljon nuorempiin. 

Yläasteella kuvataiteen opetus oli hyvällä tasolla, paremmalla kuin ala-asteella. Tämä johtui opettajan kuvataiteen pätevyydestä, sillä hänellä tuntui riittävän ideoita ja uusia näkökulmia aina. Hän sattui myös olemaan luokkani luokanvalvoja, minkä ansiosta häntä tuli nähtyä usein. Tuntuikin luonnolliselta ja miellyttävältä ottaa kaikki mahdolliset kuvataiteen valinnaiset kurssit, kun lähtökohdat olivat näin suotuisat. Yläasteen kuviksen tunneilla tehtiin myös paljon monipuolisemmin asioita - animaatioita, muotoilua ja pop-taidetta. Opin siinä samalla eri tekniikoita, kuten esimerkiksi viivavarjostusta ja pisteytystä sekä kuvien painotekniikan. Tietysti valinnaiset kurssit toivat myös lisää vaihtelua oppimiseen, kuten esimerkiksi valokuvauskurssi. Muistan, kun saimme myös ryhmissä suunnitella taideteokset, jotka maalasimme kuvisluokan seinille ja ulko-oveen. Se opetti meille yhteistyö- ja organisointikykyä sekä loi tunteen, että pystymme vaikuttamaan asioihin. Lukiossa jatkoimme saman kuvataiteen opettajan johdolla kursseja. Opin yläasteen ja lukion aikana kuvataiteesta muun muassa sen, että se ei tarkoita pelkästään piirrettyä tai maalattua paikallaan pysyvää kuvaa, vaan myös elokuvat, animaatiot sekä valokuvatkin kuuluvat siihen. Opin myös ilmaisemaan itseäni ilman sanoja ja löysin siihen kaikista mieluisimman tavan.