Kuvataiteen oppimiskokemuksia lapsuudesta tähän päivään

Olen aina ollut innostunut piirtämisestä ja itsensä ilmaisusta kuvin. Piirsin alkeellisia tikku-ukko-kuvia perheestäni ja muista tutuista (myös porkkanoista ja punajuurista) jo noin kolmen vuoden iässä. Esikouluun mentyäni innostuin piirtämisestä vielä enemmän. Siellä minulla oli paljon kavereita, jotka tykkäsivät myös piirtää, joten se kannusti eteenpäin. Opettelimme ja otimme mallia välillä toisiltammekin. Muistan sen, että noin kuuden vuoden ikäisenä siirryinkin tikku-ukoista ihmismäisempien hahmojen piirtämiseen. Myös värittämiseni tarkentui, enkä väritellyt enää niin paljoa reunojen yli. Esikoulussa oli luovuuteen kannustava ilmapiiri, ja usein vapaa-ajat käytimmekin mieluusti piirrellen. Piirtäminen oli muutenkin tärkeä ilmaisun keino tuolloin, kun en osannut vielä kirjoittaa pitkiä lauseita. Monesti piirsin itse tarinoita ja kerroin niitä vanhemmilleni ja pikkusiskolleni. Piirretyt kuvat korvasivat näin sanat. 

Piirustukseni noin kuusivuotiaana.

Piirtelin muutenkin paljon pienenä, myös kotona vapaa-ajalla. Minulla oli monia piirrustusvihkoja, taiteilin usein legendaarisella Paint-ohjelmalla tietokoneella ja maalailin mielelläni vesiväreillä. Kuvataiteen tunnit olivat alakoulussa lemppareitani, vaikka aiheet saattoivat olla välillä yksitoikkoisia ja vuodesta toiseen samankaltaisia. Opin kuitenkin monia tärkeitä asioita - kärsivällisyyttä, luovuutta ja varmuutta siitä, että osasin ainakin omalla tavallani piirtää. Siirryin kaksiulotteisista kuvista kolmiulotteisiin, opin käyttämään värejä paremmin hyödyksi ja tekemään joka vuosi lumihiutaleita silkkipaperista luokan ikkunoihin ennen joulua. Kuviksen tunneilla oppi myös yhteistyötä, sillä lähes kaikilla tunneilla vierustoverin kanssa keskustelu oli sallittua. Autoimme, ihmettelimme ja kokeilimme usein yhdessä. 

13-vuotiaana olin jo niin lujasti kiinnostunut kuvataiteesta, että aloitin kansalaisopistossa kuvataidekoulun. Siellä opin taas paljon kaikkea uutta ja hyödyllistä, kuten uusia tekniikoita, lyijykynätöiden varjostamista sekä erilaisten maalien ja muiden materiaalien käyttöä. Eritoten lyijykynätöiden varjostamisen oivalsin kuvataidekoulun aikana ja harjaannuin siinä kovasti. Alunperin taitoni töiden varjostamisessa olivat aika heikot, enkä hahmottanut varjojen tekemistä tai ylipäätään tehnyt niitä hirveästi piirtäessäni lyijykynällä. Tämänkin asian oppiminen vaati sen, että otin mallia joltain muulta - kuvataidekoulun opettajalta ja kaveriltani siellä. Kävin koulua pari vuotta, kunnes opettaja vaihtui, samoin kuin ryhmän opiskelijat vaihtuivat itseä paljon nuorempiin. 

Yläasteella kuvataiteen opetus oli hyvällä tasolla, paremmalla kuin ala-asteella. Tämä johtui opettajan kuvataiteen pätevyydestä, sillä hänellä tuntui riittävän ideoita ja uusia näkökulmia aina. Hän sattui myös olemaan luokkani luokanvalvoja, minkä ansiosta häntä tuli nähtyä usein. Tuntuikin luonnolliselta ja miellyttävältä ottaa kaikki mahdolliset kuvataiteen valinnaiset kurssit, kun lähtökohdat olivat näin suotuisat. Yläasteen kuviksen tunneilla tehtiin myös paljon monipuolisemmin asioita - animaatioita, muotoilua ja pop-taidetta. Opin siinä samalla eri tekniikoita, kuten esimerkiksi viivavarjostusta ja pisteytystä sekä kuvien painotekniikan. Tietysti valinnaiset kurssit toivat myös lisää vaihtelua oppimiseen, kuten esimerkiksi valokuvauskurssi. Muistan, kun saimme myös ryhmissä suunnitella taideteokset, jotka maalasimme kuvisluokan seinille ja ulko-oveen. Se opetti meille yhteistyö- ja organisointikykyä sekä loi tunteen, että pystymme vaikuttamaan asioihin. Lukiossa jatkoimme saman kuvataiteen opettajan johdolla kursseja. Opin yläasteen ja lukion aikana kuvataiteesta muun muassa sen, että se ei tarkoita pelkästään piirrettyä tai maalattua paikallaan pysyvää kuvaa, vaan myös elokuvat, animaatiot sekä valokuvatkin kuuluvat siihen. Opin myös ilmaisemaan itseäni ilman sanoja ja löysin siihen kaikista mieluisimman tavan.