Päiväkirja

21. lokakuuta 2016

Tänä perjantaina koitti ensimmäinen kuvataiteen demo yliopistossa. Olin odottanut kurssin alkamista jännittyneenä, mutta enemmänkin innoissani. Ensimmäisen demon teemana oli savityöt ja ensin meidän täytyi muovailla savesta jotain, joka kuvasi sen hetkisiä tuntemuksia kuvataiteen kurssista. Sen kummempia ohjeita ja suuntaviivoja ei annettu, ja itselläni meni ainakin tovi miettiessä, mitä muovailisin. Aihe tai tässä tapauksessa sen puuttuminen oli kuitenkin hyvä asia, sillä itse sain luovuuteni kukkimaan ja kaikkien töistä tuli hyvin erilaisia ja persoonallisia. Tätä olisi hyvä myös itse kokeilla tulevaisuudessa luokan kanssa. 

Vaikka vapaat kädet aiheen suhteen aiheuttivatkin päänvaivaa, sain luotua savesta kukan. Kukka kuvasi kenties vuosia sitten puhjennutta innostustani kuvataiteeseen. Tulevan opettajuuteni kannalta tämä kokemus oli hyvä, sillä uskalsin astua mukavuusalueeni ulkopuolelle ja ymmärsin, että savesta muotoilu on mukavaa ja hyvin luovaa työtä. Työ oli helppo palauttaa alkupisteeseen, jos jokin meni pieleen. Savi on hyvä ja kätevä aines käytettäväksi alakoulussa kuvataiteen tunneilla monipuolisuutensa ansiosta. Se opettaa myös lapsille kolmiulotteisuutta. Toinen savityöni oli halloween-naamio, josta valitettavasti en muistanut ottaa kuvaa. Kaiken kaikkiaan kurssin ensimmäinen työ vahvisti käsitystäni muotoilukyvyistäni ja siitä, kuinka hyödyllistä savimuotoilu on kuvataidetta opetettaessa. 


28. lokakuuta 2016

Tällä demolla teimme animaation pienryhmässä. Ryhmääni kuului Meeri ja Moona ja teimme animaation lego-hahmoilla. Animaation tekeminen on minulle jonkin verran tuttua, sillä yläasteella teimme kerran sellaisen, mutta iMotion- ohjelma oli ihan uusi minulle. Onhan tekniikka jo seitsemässä vuodessa ehtinyt kehittymään hurjasti.
  Organisoimme hieman kuka tekee mitäkin - minä kirjoitin käsikirjoituksen ja toimin virallisena valvojana, Meeri ja Moona kuvasivat ja liikuttivat rekvisiittaa tarvittaessa. Yhdessä editoimme tuotoksemme ja hauskahan siitä tuli. Koko prosessi oli hilpeä, mutta opettavainen. Animaation tekemisestä olisi paljon hyötyä tulevaisuudessakin oman luokan kanssa. Se opettaa ryhmätyö- ja organisointitaitoja sekä haastaa oppilaiden luovuutta taas eri tavalla kuin paikallaan pysyvien kuvien piirtäminen. Animaatiot ja niiden helppotekoisuus ovat myös nykyaikaa, mitä pitäisi myös hyödyntää. Kuvataiteen opetuksen tulee olla nimenomaan monipuolista, ja sellaista muun muassa animaatiot ja elokuvat siitä tekevät. Ja koska mekin olimme niin lapsenomaisen innoissamme aiheesta, niin mikseivät lapsetkin olisi!
  Mielestäni työmme sujui hyvin ja opimme paljon animaatiosta, kuvakulmista ja tehosteista. Tekeminen vahvisti myös jo olemassa olevaa kiinnostustani tietokoneilla räpeltämistä kohtaan kuvataiteen parissa. Aivan täydellinen ensimmäisestä elokuvastamme ei tullut, mutta harjoitus tekee mestarin!


4. marraskuuta 2016

Vastavärit ja niillä leikitteleminen olivat tämän päivän aiheena kuviksessa. Valitsin päivän väreikseni sinisen ja oranssin. Sävyjen sekoittaiminen ei ollutkaan niin helppoa kuin muistin, enkä värien loppuessa meinannut millään saada täysin samaa sävyä aikaiseksi.

Värien sekoittelun ja vastavärien opettaminen on tärkeää. Vastavärit vaikuttavat kuvien ja miksei myös arkisten asioiden, kuten vaatteiden, visuaalisuuteen. Värien yhdistelmät voivat joko korostaa hyviä tai huonoja puolia. Värien sekoittamistakin on tärkeä harjoitella, sillä kaikki lapset eivät tiedä, että ainoita päävärejä ovat sininen, punainen ja keltainen ja loput värit syntyvät yhdistelemällä näitä värejä ja niiden yhdistelmiä. Maalien sekoittaminen on hyvä konkreettinen tapa opettaa eri värien synty.
   Mitä olisin tehnyt toisin? Olisin maalannut työni ruskean tausta ensin tarpeeksi täyteen oranssi ja sen jälkeen vasta maalannut vaaleansiniset ja tummansiniset pallot täyttäen koko paperin. Tajusin myös jälkikäteen, että maaleja olisi kannattanut sekoittaa reilumpia eriä, jotta erisävyisiltä lopputuloksilta olisi vältytty. Kuitenkin tämä valmisti hyvin tulevaa opettajuutta varten, sillä lapsilla saattaa olla hyvinkin samankaltaisia ongelmia maalien käytön kanssa. Ymmärsin ja muistin myös virheestäni, että kuvanteon eri vaiheet olisi pitänyt tehdä juuri päinvastaisessa järjestyksessä työssäni - vaaleimmasta tummimpaan.



11. marraskuuta 2016

Marraskuun alku, ja olin jo joulutunnelmissa. Sen voi nähdä tämän päivän demolla tekemästä työstänikin. Alustimme "paperisilppu"-työtä jo edellisellä viikolla maalaamalla papereita vastavärien eri sävyillä. Valitsin työhöni vihreän ja punaisen, jotka sattuvat olemaan myös jouluisia värejä. Valitsin tosin väärän punaisen, sillä sekoittelin kylmän sävyistä punaista lämpimän sijaan. Lopputuloksesta tuli kuitenkin raikas eikä ollenkaan niin paha, mistä opin ettei kaavoihin kannata kangistua.
  Paperin silppuaminen oli rentouttavaa, mutta liimaaminen taas hermoja raastavaa. Aluksi työni näytti hyvin abstraktilta, mutta loppujen lopuksi kuva selkeni. Oli palkitsevaa nähdä päänsisäinen mielikuvani konkreettisesti paperilla. Tämä oli hauska kuvanteon tekniikka, vaikkakin aikaa vievä. Tällaisella tekniikalla on hyvä opettaa lapsille, ettei kuvataide ole aina kynällä piirtämistä tai siveltimellä maalaamista. Venyin myös itse omalta mukavuusalueeltani ulos tässä työssä, sillä olen aina pitänyt lyijykynällä työskentelyä luontevimpana. Huomasin kuitenkin, että olen kyvykäs muihinkin tekniikoihin. Ei ole mitään syytä nyt, miksen uskaltaisi kokeilla opettaa tätä tulevaisuudessa lapsillekin.


25. marraskuuta 2016

Olin edelliseltä demolta pois, mutta sain kirittyä muita onneksi hyvin. Ajattelin ensin, että tämä työ veisi taas aikaa ja hermoja, mutta päinvastoin. Teimme mustavalkoisen luokkakuvan seinälle selfieistämme. Muokkasimme kuviemme kontrastia ja valotusta ja lopuksi muutimme kuvat mustavalkoisiksi, jotta tummat ja vaaleat kohdat erottuisivat selkeästi kahdeksi eri alueeksi.

Tulostetusta omakuvasta leikkasin mustat kohdat pois ja töpöttelin aukkojen läpi mustaa maalia valkoiselle pohjalle. Jos nyt saisin tehdä toisin, valitsisin itsestäni hieman suuremman ja tarkemman kuvan, sillä näin olisin saanut hienomman lopputuloksen. Olen kuitenkin tyytyväinen työhöni, sillä en aiemmin ollut tehnyt aivan samanlaista samalla tavalla. Tämäkin oli mukava uusi asia, joka vahvisti luottamusta itseeni kuvataiteen parissa.
  Tämä olisi lapsille hyvä tarkkuutta harjoittava ja varjoja ja valoja erottava tehtävä. Tosin pienten lasten kanssa terävällä puukolla näpräily saattaisi olla vaarallista. Tällä työllä voisin kuitenkin tulevaisuudessa opettaa varjon ja valon sekä kontrastin merkitystä kuvassa.


2. joulukuuta 2016

Olen aina ollut varmimmillani käyttäessäni lyijykynää piirustuksissa. Tänään demolla kuitenkin otin taas askeleen kohti tuntemattomampaa ja käytin hiiliä ja eri värisiä kuivapastelliliituja. Nämäkin ovat tuttuja välineitä, mutta harvemmin olen niitä käyttänyt. Hiili ja kuivapastelliliitu ovat kuitenkin erinomaisia välineitä käytettäväksi lasten kanssa ja erilaisia verrattuna lyijykynään tai vaikkapa vahaväriliituihin.
  Ensimmäinen tehtävämme oli piirtää kahdeksassa minuutissa kuva, joka ilmentäisi tuntemuksiamme nyt kurssin loppuvaiheilla kuvataiteesta. Mieleeni tuli heti hymyilevä suu. Täydensin suuta nenällä, leualla, hiuksilla ja kaulalla. Mittasuhteet eivät oikein onnistuneet mielestäni, mutta tykkäsin hiilen helposti leviävästä ominaisuudesta, kun varjostin kuvaa.

Toinen tehtävämme oli harjoitella ihmisvartalon piirtämistä eri asennoissa ja eri välineitä käyttäen. Yksi meistä meni malliksi ja pysytteli kahdeksan minuuttia samassa asennossa, kun muut piirsivät häntä. Käytin lyijykynää ja kuivapastelliliituja. Olin taas epävarmalla alueella, sillä olen tottunut piirtämään yleensä ihmiskasvoja ja tuntenut vartalon piirtämisen haastavaksi. Lisäksi olen hyvin tarkka tällaisissa töissä ja pastelliliidut vaikeuttivat tarkkuutta. Ymmärsin ja opin paremmin työn eri vaiheet tätä tehdessä. Mittasuhteet täytyy saada kuntoon ennen pikkutarkempia vaiheita.


9. joulukuuta 2016

Tänään harjoittelimme painotekniikoita. Itse käytin työssäni syväpainografiikkaa ja inspiroiduin jälleen kerran joulusta. Piirsin kuvan lyijykynällä ja siirsin sen muovipohjalle, johon kaiversin ääriviivat. Muovipohjan päälle pyöriteltiin maalia, pohja ja palanen paperia laitettiin painokoneen alle ja voilà, painotyö oli valmis.

Suurimpaan osaan töistäni olen tyytyväinen, vaikkei maalin painaminen toiminut ihan ajatuksen lailla. Punainen maali mustaa taustaa vasten ei ollut hyvä idea, sillä kuusien ääriviivat erottuvat heikosti, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Valitsisin toiselle punamaaliselle kortille vaaleamman taustan, jos nyt saisin tehdä jotain toisin. Samoin kävi valkomaaliselle työlle vaaleaa taustaa vasten.
  Mielestäni tämä on hauska työ toteutettavaksi tulevaisuudessa lasten kanssa, vaikka vaatiikin jonkin verran tarkkuutta. Lapset oppivat tässä kuitenkin muutakin kuin piirtämistä ja painotekniikka on kätevä ja hienon näköistä onnistuessaan. Työssä on monta eri vaihetta, kuten aiemmin jo mainitsin, mikä tekee prosessista monipuolisen. Tekniikkaa käytettäessä saadaan myös monistettua sama kuva monta kertaa, mikä ei välttämättä kovin helposti onnistuisi esimerkiksi pelkällä lyijykynällä tai maalilla.
  Kävimme tänään myös läpi esimerkiksi kuvataiteen merkitystä opetussuunnitelmassa, oppimistoimintaa käytännössä sekä sitä, mitkä tekijät vaikuttavat kuvataiteen tehtävän suunnitteluun. Minusta erittäin hyvä pointti oli se, ettei kuvataide ja sen erilaiset työtavat saisi "kuivettua". Kuvataiteen täytyy pysyä myös ajan tasalla, kuten muidenkin aineiden. Materiaaleja ja työtapoja tulee käyttää opetuksessa mahdollisimman monipuolisesti.


16. joulukuuta 2016

Haikeaa, viimeinen kuviksen demo! Tällä kertaa meidän piti muotoilla kolmiulotteinen tuoli ottaen mallia jostain jo olemassa olevasta suunnittelijan tuolista. En aluksi oikein tiennyt, mistä lähteä liikkeelle, sillä työn aihe ja materiaalit olivat hieman vieraampia itselle.

Päätin käyttää "kanaverkkoa", rautalankaa ja kuumaliimaa. Päällystin tuolin vielä mustalla ja valkoisella kankaalla. Ensimmäinen ongelma koitui siitä, miten saisin tuolin pysymään pystyssä. En meinannut millään saada luotua sille jalkoja, jotka pitäisivät sen pystyssä tai edes pysyisivät kiinni. Onneksi pohdiskelimme tätä yhdessä ryhmässä ja löysin ratkaisun. Jos nyt saisin tehdä toisin, tekisin työn hieman tarkemmin paremman lopputuloksen toivossa.
  Tämä työ tutustutti minut paremmin kyseisten materiaalien käyttöön. Muotoilu rautalangasta ja verkosta oli aivan erilaista kuin savesta, enkä ennen hirveästi ollut niistä muotoillutkaan. Tämä ei olisi ehkä ihan nuorimpien oppilaiden työ koulussa, sillä tämä vaatii tarkkuutta - pistin itseäni leikatulla verkolla ja rautalangalla monen monta kertaa. Työ oli kuitenkin mielenkiintoinen ja se opettaisi lapsille taas jälleen kerran kolmiulotteisuutta ja tutustuttaisi heidätkin eri materiaalien maailmaan paremmin.
  Demon loppupuolella poistuimme luokasta Jyväskylän taidemuseoon, josta kirjoittelenkin myöhemmin. Kaiken kaikkiaan kurssi oli todella hyödyllinen ja uusia näkökulmia avaava, etenkin oman tulevan opettajuuden kannalta!

Kuvataiteen oppimiskokemuksia lapsuudesta tähän päivään

Olen aina ollut innostunut piirtämisestä ja itsensä ilmaisusta kuvin. Piirsin alkeellisia tikku-ukko-kuvia perheestäni ja muista tutuista (myös porkkanoista ja punajuurista) jo noin kolmen vuoden iässä. Esikouluun mentyäni innostuin piirtämisestä vielä enemmän. Siellä minulla oli paljon kavereita, jotka tykkäsivät myös piirtää, joten se kannusti eteenpäin. Opettelimme ja otimme mallia välillä toisiltammekin. Muistan sen, että noin kuuden vuoden ikäisenä siirryinkin tikku-ukoista ihmismäisempien hahmojen piirtämiseen. Myös värittämiseni tarkentui, enkä väritellyt enää niin paljoa reunojen yli. Esikoulussa oli luovuuteen kannustava ilmapiiri, ja usein vapaa-ajat käytimmekin mieluusti piirrellen. Piirtäminen oli muutenkin tärkeä ilmaisun keino tuolloin, kun en osannut vielä kirjoittaa pitkiä lauseita. Monesti piirsin itse tarinoita ja kerroin niitä vanhemmilleni ja pikkusiskolleni. Piirretyt kuvat korvasivat näin sanat. 

Piirustukseni noin kuusivuotiaana.

Piirtelin muutenkin paljon pienenä, myös kotona vapaa-ajalla. Minulla oli monia piirrustusvihkoja, taiteilin usein legendaarisella Paint-ohjelmalla tietokoneella ja maalailin mielelläni vesiväreillä. Kuvataiteen tunnit olivat alakoulussa lemppareitani, vaikka aiheet saattoivat olla välillä yksitoikkoisia ja vuodesta toiseen samankaltaisia. Opin kuitenkin monia tärkeitä asioita - kärsivällisyyttä, luovuutta ja varmuutta siitä, että osasin ainakin omalla tavallani piirtää. Siirryin kaksiulotteisista kuvista kolmiulotteisiin, opin käyttämään värejä paremmin hyödyksi ja tekemään joka vuosi lumihiutaleita silkkipaperista luokan ikkunoihin ennen joulua. Kuviksen tunneilla oppi myös yhteistyötä, sillä lähes kaikilla tunneilla vierustoverin kanssa keskustelu oli sallittua. Autoimme, ihmettelimme ja kokeilimme usein yhdessä. 

13-vuotiaana olin jo niin lujasti kiinnostunut kuvataiteesta, että aloitin kansalaisopistossa kuvataidekoulun. Siellä opin taas paljon kaikkea uutta ja hyödyllistä, kuten uusia tekniikoita, lyijykynätöiden varjostamista sekä erilaisten maalien ja muiden materiaalien käyttöä. Eritoten lyijykynätöiden varjostamisen oivalsin kuvataidekoulun aikana ja harjaannuin siinä kovasti. Alunperin taitoni töiden varjostamisessa olivat aika heikot, enkä hahmottanut varjojen tekemistä tai ylipäätään tehnyt niitä hirveästi piirtäessäni lyijykynällä. Tämänkin asian oppiminen vaati sen, että otin mallia joltain muulta - kuvataidekoulun opettajalta ja kaveriltani siellä. Kävin koulua pari vuotta, kunnes opettaja vaihtui, samoin kuin ryhmän opiskelijat vaihtuivat itseä paljon nuorempiin. 

Yläasteella kuvataiteen opetus oli hyvällä tasolla, paremmalla kuin ala-asteella. Tämä johtui opettajan kuvataiteen pätevyydestä, sillä hänellä tuntui riittävän ideoita ja uusia näkökulmia aina. Hän sattui myös olemaan luokkani luokanvalvoja, minkä ansiosta häntä tuli nähtyä usein. Tuntuikin luonnolliselta ja miellyttävältä ottaa kaikki mahdolliset kuvataiteen valinnaiset kurssit, kun lähtökohdat olivat näin suotuisat. Yläasteen kuviksen tunneilla tehtiin myös paljon monipuolisemmin asioita - animaatioita, muotoilua ja pop-taidetta. Opin siinä samalla eri tekniikoita, kuten esimerkiksi viivavarjostusta ja pisteytystä sekä kuvien painotekniikan. Tietysti valinnaiset kurssit toivat myös lisää vaihtelua oppimiseen, kuten esimerkiksi valokuvauskurssi. Muistan, kun saimme myös ryhmissä suunnitella taideteokset, jotka maalasimme kuvisluokan seinille ja ulko-oveen. Se opetti meille yhteistyö- ja organisointikykyä sekä loi tunteen, että pystymme vaikuttamaan asioihin. Lukiossa jatkoimme saman kuvataiteen opettajan johdolla kursseja. Opin yläasteen ja lukion aikana kuvataiteesta muun muassa sen, että se ei tarkoita pelkästään piirrettyä tai maalattua paikallaan pysyvää kuvaa, vaan myös elokuvat, animaatiot sekä valokuvatkin kuuluvat siihen. Opin myös ilmaisemaan itseäni ilman sanoja ja löysin siihen kaikista mieluisimman tavan.